12.7.1993

Kanne Viitasaaren kihlakunnanoikeudessa

Puutyöväen Liitto r.y., jäljempänä liitto, on Viitapuu Ky:lle ja sen vastuunalaiselle yhtiömiehelle, liikkeenharjoittaja A:lle 18.2.1991 tiedoksi annetun haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa lausunut seuraavaa:

B, C ja D olivat olleet Viitapuu Ky:n palveluksessa työsopimuslain 1 §:n tarkoittamissa, toistaiseksi voimassa olleissa työsuhteissa. B:n keskituntiansio oli ollut 35,81 markkaa, C:n 29,49 markkaa ja D:n 31,39 markkaa.

B:n työsuhde oli alkanut vuonna 1982, C:n vuonna 1983 ja D:n vuonna 1988 Ersa Oy:n palveluksessa. Liikkeen luovutuksen johdosta he olivat 20.2.1989 siirtyneet kommandiittiyhtiön palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.

Ersa Oy oli 6.2.1989 lomauttanut B:n, C:n ja D:n 21.2.1989 lukien.

Kommandiittiyhtiö oli 24.2.1989 irtisanonut B:n, C:n ja D:n työsopimuksen noudattaen kahden kuukauden irtisanomisaikaa. Irtisanomisen perusteeksi se oli ilmoittanut liikkeen luovutuksesta johtuvan perustellun syyn.

B, C ja D olivat katsoneet, että kommandiittiyhtiöllä ei ollut ollut irtisanomisoikeutta, koska se oli irtisanomisaikana tai heti sen jälkeen palkannut harjoittelijoita ja kesätyöntekijöitä sekä lisäksi syksyllä 1989 vakinaisia työntekijöitä. Koska irtisanomishetkellä kommandiittiyhtiö oli tiennyt tarvitsevansa uusia työntekijöitä ainakin parin kuukauden kuluessa, työntekijöiden työ ei ollut vähentynyt lain tarkoittamalla tavalla pysyvästi. Mikäli irtisanomisaikana työnantajalle ilmaantui mahdollisuus tarjota uutta työtä, työnantajan oli peruutettava irtisanomisensa.

Irtisanomisten asemesta kommandiittiyhtiöllä olisi ollut mahdollisuus tarjota työtä B:lle, C:lle ja D:lle. Työnantajalla oli myös työsopimuslain 38 a §:n, oikeastaan 37 a §:n, mukainen uudelleenkoulutusvelvollisuus.

B:n ja C:n työsopimuksia irtisanottaessa olisi tullut noudattaa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa. D:n irtisanomisaika olisi ollut kaksi kuukautta. Kommandiittiyhtiö ei ollut suostunut maksamaan irtisanomisajan palkkoja täysimääräisesti.

Koska B, C ja D heitä lomautettaessa olivat saaneet hyväkseen neljäntoista päivän ennakkoilmoitusajan, oikeastaan lomautusilmoitusajan, heillä oli työsopimuslain 42 §:n 2 momentin ja 40 §:n 2 momentin nojalla oikeus saada irtisanomisajan palkkoja ja irtisanomisaikaan kohdistuvia lomakorvauksia seuraavasti:

B 24.2. ja 10.5.1989 väliseltä ajalta irtisanomisajan palkkaa 15 469 markkaa (54 pv x 8 h x 35,81 mk) ja irtisanomisaikaan kohdistuvaa lomakorvausta viideltä päivältä 1 353 markkaa (kerroin 37,8 x 35,81 mk) eli yhteensä 16 822 markkaa,

C samalta ajalta irtisanomisajan palkkaa 12 739 markkaa (54 pv x 8 h x 29,49 mk) ja irtisanomisaikaan kohdistuvaa lomakorvausta viideltä päivältä 1 114 markkaa (kerroin 37,8 x 29,49 mk) eli yhteensä 13 853 markkaa ja

D 24.2. ja 10.4.1989 väliseltä ajalta irtisanomisajan palkkaa 8 035 markkaa (32 pv x 8 h x 31,39 mk) ja irtisanomisaikaan kohdistuvaa lomakorvausta kahdelta päivältä 502 markkaa (kerroin 16 x 31,39 mk) eli yhteensä 8 537 markkaa.

Koska B:llä, C:llä ja D:llä oli osa irtisanomisajan palkoista saamatta, heillä oli työsopimuslain 22 §:n 5 momentin nojalla oikeus saada odotusajan palkkaa kuudelta päivältä seuraavasti:

B:llä 1 718 markkaa (6 pv x 8 h x 35,81 mk),

C:llä 1 415 markkaa (6 pv x 8 h x 29,49 mk) ja

D:llä 1 506 markkaa (6 pv x 8 h x 31,39 mk).

Kommandiittiyhtiöllä ei ollut ollut liikkeen luovutuksesta johtuvaa perusteltua syytä irtisanomisiin eikä taloudellista ja tuotannollista irtisanomisperustetta. Irtisanominen oli johtunut muusta työsopimuslain mukaan kielletystä syystä. Sen vuoksi oli sovellettava työsopimuksen irtisanomismenettelystä annettua lakia. B:llä, C:llä ja D:llä oli oikeus mainitun lain 19 ja 20 §:n mukaisiin korvauksiin.

B, C ja D olivat siirtäneet nämä saatavansa liitolle perittäväksi.

Näillä perusteilla liitto on vaatinut, että kommandiittiyhtiö ja sen vastuunalainen yhtiömies A velvoitetaan suorittamaan sille

1) irtisanomisajan palkkoja lomakorvauksineen yhteensä 39 212 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.5.1989 lukien,

2) odotusajan palkkoja yhteensä 4 639 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.2.1991 lukien,

3) korvaukseksi työsopimusten laittomista irtisanomisista 36 kuukauden palkkoja vastaavat määrät eli B:n osalta 73 052 markkaa (12 kk x 170 h x 35,81 mk), C:n osalta 60 159 markkaa (12 kk x 170 h x 29,49 mk) ja D:n osalta 64 035 markkaa (12 kk x 170 h x 31,39 mk) eli yhteensä 197 246 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.2.1991 lukien ja

4) oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi 13 374 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.8.1991 lukien.

Vastaus

Kommandiittiyhtiö ja A ovat lausuneet, että työntekijöille työsopimuslain 42 §:n 2 momentin nojalla kuuluvasta korvauksesta tuli vähentää heille maksetut lomautusajan palkat, heidän muualla mahdollisesti ansaitsemansa palkat sekä heille lomautusajalta mahdollisesti maksetut työttömyysavustukset ja -korvaukset. Korvausten suorittaminen lisäksi edellytti, että työnantajalle annettiin selvitys korvausvelvollisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Kommandiittiyhtiö ja A ovat lisäksi katsoneet, että lomautetuille työntekijöille irtisanomisajalta maksettavat palkat tuli perustaa työehtosopimuksen mukaisiin palkkoihin eikä heidän keskituntiansionsa mukaisiin tuntipalkkoihin. Työntekijöille ei heidän kotona ollessaan tullut suorittaa sitä palkkaa, mihin heillä kommandiittiyhtiössä työskennellessään olisi ollut oikeus. Kommandiittiyhtiö on katsonut, että B:n, C:n ja D:n oikeus irtisanomisajan palkkoihin ja lomakorvauksiin määräytyi seuraavasti:

B:lle oli maksettu irtisanomisajan palkkaa 24.2. -9.3.1989 henkilökohtaisen tuntipalkan 35,81 markan ja 10.3. - 3.4.1989 henkilökohtaisen tuntipalkan 37,18 markan mukaan laskettuina yhteensä 7 326,40 markkaa. Tästä summasta oli vähennetty liiton työttömyyskassan maksama työttömyyspäiväraha 4 006 markkaa. Koska B oli siirtynyt 3.4.1989 lukien toisen työnantajan palvelukseen, kommandiittiyhtiöllä ei ollut tämän jälkeen ollut velvollisuutta maksaa hänelle palkkaa. B:llä oli oikeus saada lomakorvausta maaliskuulta 1989 885,48 markkaa ja kommandiittiyhtiöllä oli puolestaan oikeus vähentää sille maksettavaksi tulevasta määrästä lomautusilmoitusajan palkka 2 864,80 markkaa. B:llä oli näin ollen oikeus saada kommandiittiyhtiöltä irtisanomisajan palkkana ja lomakorvauksena 1 341,08 markkaa.

C:lle oli maksettu irtisanomisajan palkkaa 24.2. -9.3.1989 henkilökohtaisen tuntipalkan 24,65 markan ja 10.3. - 24.4.1989 henkilökohtaisen tuntipalkan 26,02 markan mukaan laskettuina yhteensä 8 633,12 markkaa. Tästä summasta oli vähennetty liiton työttömyyskassan maksama työttömyyspäiväraha 6 136 markkaa. Koska C ei ollut toimittanut viimeisen kuukauden osalta selvitystä työnantajan korvausvelvollisuuteen vaikuttavista tekijöistä, kommandiittiyhtiö ei ollut voinut suorittaa C:lle palkkaa viimeiseltä irtisanomisajan kuukaudelta. C:llä oli oikeus saada lomakorvausta maaliskuulta 1989 722,16 markkaa ja kommandiittiyhtiöllä oli puolestaan oikeus vähentää sille maksettavaksi tulevasta määrästä lomautusilmoitusajan palkka 1 972 markkaa. C:llä oli näin ollen oikeus saada kommandiittiyhtiöltä irtisanomisajan palkkana ja lomakorvauksena 1 247,28 markkaa.

D:lle oli maksettu irtisanomisajan palkkaa 24.2. -9.3.1989 henkilökohtaisen tuntipalkan 22,61 markan ja 10.3. - 24.4.1989 henkilökohtaisen tuntipalkan 24,49 markan mukaan laskettuina yhteensä 8 078,24 markkaa. Tästä summasta oli vähennetty liiton työttömyyskassan maksama päiväraha 6 791,08 markkaa. D:llä oli oikeus saada lomakorvausta maaliskuulta 1989 527,36 markkaa ja kommandiittiyhtiöllä oli puolestaan oikeus vähentää sille maksettavaksi tulevasta määrästä lomautusilmoitusajan palkka 1 808,80 markkaa. D:llä oli näin ollen oikeus saada kommandiittiyhtiöltä irtisanomisajan palkkana ja lomakorvauksena 5,72 markkaa.

Kommandiittiyhtiö ja A ovat muilta osin vastustaneet kannetta perusteettomana ja vaatineet sen hylkäämistä. Kommandiittiyhtiön palveluksessa oli ennen Ersa Oy:n työntekijöiden siirtymistä ollut noin 80 työntekijää ja siirtymisen jälkeen noin 120 työntekijää. Ersa Oy:n konekanta oli ollut osittain vanhahkoa eikä sen kaikkia kaupanteon yhteydessä siirtyneitä laitteita voitu käyttää kommandiittiyhtiön tuotannossa. Kaupasta oli aiheutunut päällekkäisiä toimintoja, joita oli jouduttu karsimaan. Kommandiittiyhtiö oli joutunut toimintojensa sopeuttamiseksi irtisanomaan B:n, C:n ja D:n, koska heille ei voitu uudessa yrityksessä löytää töitä. Heidän työtehtävänsä olivat loppuneet, koska tuotantoa oli muutettu. Kommandiittiyhtiö on katsonut, että sillä oli ollut tuotannollisesti ja taloudellisesti perusteltu syy työsuhteiden päättämiseen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 8.8.1991

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että B, C ja D olivat työskennelleet työsopimuslain 1 §:n 1 momentin mukaisessa työsuhteessa aluksi Ersa Oy:n ja 20.2.1989 tapahtuneesta liikkeen luovutuksesta lähtien Viitapuu Ky:n palveluksessa. B:n työsuhde oli alkanut vuonna 1982, C:n vuonna 1983 ja D:n vuonna 1988.

Ersa Oy oli 6.2.1989 ilmoittanut työntekijöilleen 21.2.1989 alkavasta lomautuksesta. Viitapuu Ky oli 24.2.1989 irtisanonut B:n, C:n ja D:n työsopimukset. Irtisanomisen perusteeksi työnantaja oli ilmoittanut liikkeen luovutuksesta johtuvan perustellun syyn.

Irtisanomisoikeus

Työntekijät olivat katsoneet, ettei työnantajalla ollut ollut liikkeen luovutuksesta johtuvaa perusteltua syytä irtisanomiseen, koska työnantaja oli joko irtisanomisajan aikana tai heti sen jälkeen palkannut harjoittelijoita ja kesätyöntekijöitä sekä syksyllä 1989 vakinaisia työntekijöitä.

Työnantajan toukokuusta 1989 lähtien palkkaamat harjoittelijat ja kesätyöntekijät olivat olleet määräaikaisessa työsuhteessa yhtä lukuunottamatta. Syksyllä 1989 otetut kaksitoista uutta työntekijää oli palkattu irtisanottujen tai eläkkeelle jääneiden työntekijöiden tilalle.

Todistajana jutussa kuultu X oli kertonut, että keväällä 1989 oli jouduttu irtisanomaan seitsemän henkilöä, joista osa oli ollut toimihenkilöitä ja osa työntekijöitä. B oli Ersa Oy:ssä työskennellyt sähkölaitosmiehenä. Viitapuu Ky:ssä oli ollut toimiva järjestelmä, jonka vuoksi päällekkäistä työtä ei ollut tarvittu. C oli toiminut Ersa Oy:ssä höyläyksen syöttäjänä ja pakkauskoneen hoitajana eikä tällaista konetta ollut Viitapuu Ky:ssä. D oli toiminut karmilankun katkontalinjalla, mikä toiminta oli jouduttu muuttamaan toisenlaiseksi päällekkäisyyksien vuoksi.

Edelleen todistaja X oli kertonut, että syksyllä 1989 uusia työntekijöitä palkattaessa työvoimatoimistosta oli elokuussa kysytty, olivatko irtisanotut henkilöt olleet hakemassa töitä. Toimistosta oli ilmoitettu, etteivät he olleet olleet työttöminä työnhakijoina.

Irtisanomisajan palkka

Liitto oli vaatinut B:n ja C:n osalta irtisanomisajan palkkaa kahdelta ja puolelta kuukaudelta ja D:n osalta puoleltatoista kuukaudelta. Lisäksi liitto oli vaatinut kunkin osalta irtisanomisaikaan kohdistuvaa lomakorvausta ja odotusajan palkkaa.

B:n ja C:n irtisanomisaika on ollut kolme kuukautta ja D:n kaksi kuukautta. Alalla sovellettavan puusepänteollisuuden työehtosopimuksen mukaan lomautuksen aikana tapahtuneen irtisanomisen johdosta syntyvää korvausvelvollisuutta vähensivät lomautusajan palkka, muualla mahdollisesti ansaittu palkka sekä lomautusajalta mahdollisesti maksetut työttömyysavustukset ja -korvaukset. Edelleen työehtosopimuksen mukaan korvauksen suorittaminen edellytti, että työnantajalle annettiin selvitys korvausvelvollisuuteen vaikuttavista tekijöistä.

B:lle oli maksettu irtisanomisajan palkkaa 24.2. -3.4.1989 henkilökohtaisen tuntipalkan mukaan yhteensä 7 326,40 markkaa, josta oli vähennetty Puutyöväen Liitto r.y:n työttömyyskassan maksama työttömyyspäiväraha 4 006 markkaa. Työnantajalle toimitetun selvityksen mukaan B oli siirtynyt toisen työnantajan palvelukseen 3.4.1989.

C:lle oli maksettu irtisanomisajan palkkaa 24.2. -24.4.1989 henkilökohtaisen tuntipalkan mukaan yhteensä 8 633,12 markkaa, josta oli vähennetty työttömyyskassan maksama työttömyyspäiväraha 6 136 markkaa. Tämän jälkeen työnantajalle ei ollut annettu selvitystä korvausvelvollisuuteen vaikuttavista tekijöistä.

D:lle oli maksettu irtisanomisajan palkkaa 24.2. -24.4.1989 henkilökohtaisen tuntipalkan mukaan yhteensä 8 078,24 markkaa, josta oli vähennetty työttömyyskassan maksama työttömyyspäiväraha 6 791,08 markkaa.

B, D ja C eivät olleet saaneet lomakorvausta irtisanomisajalta.

Ratkaisu

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on katsonut, että Viitapuu Ky:llä oli ollut sopeuttaessaan uuden toiminnan ja jo olevan yritystoiminnan työsopimuslain 40 §:n 2 momentin mukainen liikkeen luovutuksesta johtuva perusteltu syy irtisanoa B:n, C:n ja D:n työsopimukset. Lisäksi tuotannollisista ja taloudellisista syistä tapahtuneiden irtisanomisten ei ollut väitettykään johtuneen muusta työsopimuslain mukaan kielletystä syystä, minkä vuoksi työsopimuksen irtisanomismenettelystä annettua lakia ei voitu soveltaa. Kihlakunnanoikeus on katsonut lisäksi, ettei yhtiö ollut myöskään rikkonut työsopimuslain 42 a §:n mukaista työntarjoamisvelvollisuuttaan.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on tältä osin hylännyt kanteen.

Edellä esitetyillä perusteilla ja koska ei ollut esitetty perusteita sille, että työntekijät olisivat olleet oikeutettuja saamaan irtisanomisajalta keskituntiansion mukaisen palkan, kihlakunnanoikeus on katsonut, että työnantaja oli velvollinen suorittamaan työntekijöille ainoastaan maksamatta olevat lomakorvaukset irtisanomisajalta.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on, vaatimukset enemmälti hyläten, velvoittanut Viitapuu Ky:n ja A:n suorittamaan liitolle irtisanomisaikaan kohdistuvaa lomakorvausta B:n osalta kahdelta ja puolelta päivältä 885,48 markkaa, C:n osalta viideltä päivältä 1 444,32 markkaa ja D:n osalta viideltä päivältä 1 054,72 markkaa, kaikki 16 prosentin korkoineen laskettuna 885,48 markalle 3.4.1989 lukien, 1 444,32 markalle 24.4.1989 lukien ja 1 054,72 markalle 24.4.1989 lukien.

Koska irtisanomisajalta maksettavat lomakorvaukset olivat työsuhteen päättyessä viivästyneet, kihlakunnanoikeus on työsopimuslain 22 §:n 5 momentin nojalla velvoittanut kommandiittiyhtiön ja A:n suorittamaan liitolle odotusajan palkkaa kuudelta päivältä henkilökohtaisen tuntipalkan mukaan laskettuna B:n osalta 1 718 markkaa, C:n osalta 1 183,20 markkaa ja D:n osalta 1 085,28 markkaa, kaikki 16 prosentin korkoineen 18.2.1991 lukien.

Jutun näin päättyessä kihlakunnanoikeus on velvoittanut kommandiittiyhtiön ja A:n yhteisvastuullisesti korvaamaan liiton oikeudenkäyntikulut 8 000 markalla 16 prosentin korkoineen 8.8.1991 lukien.

Vaatimukset hovioikeudessa

Liitto on vaatinut, että sen kanne hyväksytään kokonaan ja että kommandiittiyhtiön ja A:n maksettavaksi tuomitut korvaukset irtisanomisajan palkoista lomakorvauksineen ja odotusajan palkoista korotetaan sen vaatimiin määriin korkoineen sekä että kommandiittiyhtiö ja A velvoitetaan suorittamaan sille korvaukseksi työsuhteiden laittomista päättämisistä yhteensä 197 246 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.2.1991, oikeastaan 18.2.1991 lukien. Liitto on lisäksi vaatinut, että kommandiittiyhtiön ja A:n maksettavaksi tuomittu korvaus oikeudenkäyntikuluista korotetaan sen vaatimiin 13 374 markkaan 16 prosentin korkoineen 8.8.1991 lukien. Liitto on myös vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista hovioikeudesta 2 500 markalla laillisine korkoineen.

Kommandiittiyhtiö ja A ovat vaatineet, että ne vapautetaan velvollisuudesta suorittaa B:lle, C:lle ja D:lle maksettavaksi tuomittuja lomakorvauksia 30 päivän ylittävältä ajalta.

Vaasan hovioikeuden tuomio 2.4.1992

Hovioikeus on ratkaisunsa perusteluissa lausunut seuraavaa:

Irtisanomisperuste

Kommandiittiyhtiö oli ostettuaan kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainitun osakeyhtiön tuotantovälineet ja varaston karsinut päällekkäisiä liiketoimintoja ja sen vuoksi irtisanonut keväällä 1989 kaikkiaan seitsemän työntekijää. Kommandiittiyhtiöllä oli siten ollut työsopimuslain 40 §:n 2 momentissa tarkoitettu liikkeen luovutuksesta johtuva perusteltu syy irtisanoa muun muassa liiton kanteessa mainitut B:n, C:n ja D:n työsopimukset.

Kommandiittiyhtiö oli keväällä 1989 ottanut palvelukseensa neljä uutta työntekijää, yhden 11.4.1989 lukien määräaikaiseen työsuhteeseen, toisen 24.4.1989 lukien toistaiseksi, kolmannen 15.5.1989 lukien määräaikaiseen työsuhteeseen ja neljännen 23.5.1989 lukien määräaikaiseen työsuhteeseen. Kun näistä työntekijöistä kolme oli otettu kommandiittiyhtiön palvelukseen lyhytaikaisiin työsuhteisiin kesätyöntekijöiksi, hovioikeus on katsonut, ettei yhtiön työsopimuslain 40 §:n 2 momentin mukainen oikeus B:n, C:n ja D:n työsuhteiden irtisanomisiin heidän irtisanomisaikojensa päättyessä ollut muuttunut.

Jutussa kuultu todistaja X oli kertonut, että nämä kesätyöntekijät oli päätetty palkata, kun koulut päättyivät. Koska kesätyöhön oli otettu sellaisia oppilaita, jotka olivat olleet jo aikaisemminkin kommandiittiyhtiön palveluksessa, ja koska töistä oli X:n mukaan sovittu osittain jo edellisenä kesänä, kommandiittiyhtiöllä ei tässä tilanteessa ollut ollut työsopimuslain 42 a §:ssä säädettyä velvollisuutta tarjota näitä työtehtäviä irtisanomilleen työntekijöille.

Syksyllä 1989 palkatuista kahdestatoista uudesta työntekijästä kysyttäessä X oli kertonut, että kommandiittiyhtiö oli kysynyt työvoimatoimistosta irtisanottuja töihin. Työvoimatoimistosta oli nimenomaisesti kysytty, olivatko irtisanotut henkilöt olleet hakemassa töitä. He eivät olleet sitä olleet, joten kommandiittiyhtiö oli palkannut muita. Kommandiittiyhtiö oli näin ollen myös täyttänyt sille työsopimuslain 42 a §:ssä säädetyn velvollisuuden tiedustella paikalliselta työvoimaviranomaiselta, olivatko sen irtisanomat työntekijät olleet käytettävissä. Koska uudet työntekijät oli palkattu sen jälkeen, kun tiedusteluun oli saatu kielteinen vastaus, kommandiittiyhtiö ei ollut tahallisesti tai huolimattomuudesta laiminlyönyt työsopimuslain 42 a §:stä johtunutta velvollisuuttaan eikä se ollut velvollinen korvaamaan B:lle, C:lle ja D:lle aiheutuneita vahinkoja.

Irtisanomisajan palkka ja lomakorvaukset

Asianosaisten yhtenevän ilmoituksen mukaan irtisanomisaika B:n ja C:n kohdalla oli ollut kolme kuukautta ja D:n kohdalla kaksi kuukautta.

B, C ja D oli 6.2.1989 annetulla ilmoituksella lomautettu 21.2.1989 lukien toistaiseksi. Lomautuksen kestäessä kommandiittiyhtiö oli 24.2.1989 irtisanonut työsuhteet. Koska lomauttaminen oli tullut voimaan B:n, C:n ja D:n saamatta hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa ennen lomauttamisen päättymistä, kommandiittiyhtiön oli työsopimuslain 42 §:n 2 momentin nojalla korvattava heille näin irtisanomisajan palkan osan menettämisestä aiheutunut vahinko.

Asianosaisten yhtenevän käsityksen mukaan B:n, C:n ja D:n työsuhteen ehdot määräytyivät puusepänteollisuuden vuosiksi 1988 - 1990 tehdyn työehtosopimuksen mukaan. Tämän työehtosopimuksen 3 §:n mukaan sen osana noudatettiin muun muassa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevaa yleissopimusta soveltamisohjeineen. Yleissopimuksen lomautusta koskevien ohjeiden mukaan työnantajan korvausvelvollisuutta nyt puheena olevassa tilanteessa vähensivät muun muassa lomautusajalta muualla mahdollisesti ansaittu palkka sekä lomautusajalta mahdollisesti maksetut työttömyysavustukset ja -korvaukset. B oli 3.4.1989 lukien saanut uuden työpaikan.

B:llä, C:llä ja D:llä oli oikeus irtisanomisajalta siihen palkkaan, jonka he säännöllisenä työaikanaan olisivat ansainneet. Koska he olivat osaksi työskennelleet urakkapalkalla ja osaksi perustuntipalkalla, heillä oli oikeus saada korvaukset heille lasketun keskituntiansion perusteella. B:n keskituntiansio oli ollut 35,81 markkaa, C:n 29,49 markkaa ja D:n 31,39 markkaa.

Työntekijöiden lomautusaika ja irtisanomisaika olivat tosin sattuneet päällekkäin. Työntekijöiden vaatimus vuosilomakorvauksesta oli perustunut irtisanomisaikaan. Palkkaetuna, jonka työntekijä voisi irtisanomisaikana ansaita, kuului myös hänen oikeutensa vuosilomaan. Yhtiö oli kihlakunnanoikeudessa myöntänyt, että työntekijöille ei ollut maksettu erillistä lomakorvausta maaliskuulta 1989. Yhtiö ei ollut maksamistaan lomakorvauksista esittänyt riittävää erittelyä.

Hovioikeus ei ole irtisanomisajan palkkoja määrätessään vähentänyt lomautusilmoitusajan palkkoja, koska tältä ajalta maksetut palkat oli jo kanteessa otettu huomioon.

Näillä perusteilla kommandiittiyhtiö oli velvollinen maksamaan irtisanomisajan palkkoja vuosilomalain mukaisine lomakorvauksineen seuraavasti:

B:lle

irtisanomisajan palkkaa 24.2. ja 2.4.1989 väliseltä ajalta 7 448,48 markkaa (26 pv x 8 h x 35,81 mk) ja irtisanomisaikaan kohdistuvaa lomakorvausta yhtiön myöntämät 885,48 markkaa eli yhteensä 8 333,96 markkaa, josta oli vähennettävä hänen liitolta saamansa työttömyyspäiväraha 4 006,00 markkaa ja yhtiön hänelle irtisanomisajan palkkana maksamat 3 320,40 markkaa, eli maksamaan 1 007,56 markkaa,

C:lle

irtisanomisajan palkkaa 24.2. ja 10.5.1989 väliseltä ajalta 12 739 markkaa (54 pv x 8 h x 29,49 mk) ja irtisanomisaikaan kohdistuvaa lomakorvausta 1 114 markkaa (2 kk x 2,5 pv = 5 lomapäivää; kerroin 37,8 x 29,49 mk) eli yhteensä 13 853 markkaa, josta oli vähennettävä hänen liitolta saamansa työttömyyspäiväraha 6 136 markkaa ja yhtiön hänelle irtisanomisajan palkkana maksamat 2 497,12 markkaa, eli maksamaan 5 220 markkaa ja

D:lle

irtisanomisajan palkkaa 24.2. ja 10.4.1989 väliseltä ajalta 8 035 markkaa (32 pv x 8 h x 31,39 mk) ja irtisanomisaikaan kohdistuvaa lomakorvausta vaaditut 502 markkaa eli yhteensä 8 537 markkaa, josta oli vähennettävä hänen liitolta saamansa työttömyyspäiväraha 6 791,08 markkaa ja yhtiön hänelle irtisanomisajan palkkana maksamat 1 287,16 markkaa, eli maksamaan 458,76 markkaa.

Irtisanomisajan palkkoja ja lomakorvauksia laskettaessa oli vielä otettava huomioon, että yhtiö oli B:n osalta myöntänyt kanteen oikeaksi 1 341,08 markan osalta.

Odotusajan palkat

Kihlakunnanoikeuden päätöksessä lausutuilla perusteilla ja edellä irtisanomisajan palkkojen kohdalla hovioikeuden lausumin perusteluin B:llä, C:llä ja D:llä oli oikeus odotusajan palkkoihin heidän keskimääräisen tuntiansionsa mukaisesti laskettuina.

Oikeudenkäyntikulut

Koska liitto oli hovioikeudessa voittanut vain vähäisessä määrin, se sai pitää hovioikeudessa olleet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Näillä perusteilla hovioikeus on muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä seuraavasti:

Kommandiittiyhtiö ja A on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan liitolle

irtisanomisajan palkkoina lomakorvauksineen yhteensä 7 019.84 markkaa 16 prosentin korkoineen vaatimuksen mukaisesti 10.5.1989 lukien.

Kommandiittiyhtiön ja A:n maksettaviksi tuomittujen odotusajan palkkojen määriksi on vahvistettu B:n osalta 1 718 markkaa, C:n osalta 1 415 markkaa ja D:n osalta 1 506 markkaa, joten yhtiön ja A:n tuli tältä osin yhteisvastuullisesti suorittaa liitolle yhteensä 4 639 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 18.2.1991 lukien.

Perustelut

Viitapuu Ky:llä on hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla ollut työsopimuslain 40 §:n 2 momentissa tarkoitettu liikkeen luovutuksesta johtuva perusteltu syy 24.2.1989 irtisanoa B:n, C:n ja D:n työsopimukset.

Kommandiittiyhtiö on keväällä 1989 ottanut palvelukseensa neljä uutta työntekijää määräaikaisiin työsuhteisiin seuraavasti: E:n ajalle 11.4. -7.6.1989, F:n ajalle 24.4. - 19.5.1989, G:n ajalle 15.5. - 25.8.1989 ja H:n ajalle 23.5. - 1.9.1989. Kokkolan teknillisessä oppilaitoksessa opiskellut E ja Kotkan metsä- ja puutalousoppilaitoksessa opiskellut G ovat kommandiittiyhtiön palveluksessa suorittaneet opintoihinsa kuuluvaa työharjoittelua. Hyvinkään ammattioppilaitoksesta keväällä 1989 valmistunut F on kommandiittiyhtiön palveluksessa suorittanut viimeisen harjoittelujaksonsa. Jyväskylän yliopistossa opiskellut H on ollut vaihtamassa alaa ja pyrkimässä opiskelemaan puutalousinsinööriksi.

Kommandiittiyhtiön keväällä 1989 palvelukseensa ottamat neljä uutta työntekijää ovat siten olleet opiskelijoita. He ovat kommandiittiyhtiön palveluksessa suorittaneet opiskeluunsa ja ammattiin valmistumiseensa liittyvää tai sen edellyttämää työharjoittelua. E:n ja G:n oppilaitokset ovat osittain korvanneet kommandiittiyhtiölle heidän työhön ottamisestaan aiheutuneita palkkakustannuksia.

Työharjoittelijoiden työtehtävät kommandiittiyhtiön palveluksessa ovat vaihdelleet. He ovat osittain tehneet samoja tavanomaiseen tuotantotoimintaan liittyviä tehtäviä kuin muutkin työntekijät, mutta tämän lisäksi he ovat tehneet myös toimihenkilöiden tehtäviä.

Viitapuu Oy:n ilmoituksen mukaan kommandiittiyhtiön tuotantolaitos on ollut työntekijöiden vuosilomien johdosta suljettuna ajalla 10.7. - 5.8.1989. Työharjoittelijoita ei siten ole käytetty vakinaisten työntekijöiden vuosilomasijaisina.

Korkein oikeus katsoo, että neljän opiskelijan ottaminen keväällä 1989 kommandiittiyhtiön palvelukseen työharjoittelijoiksi lyhytaikaisiin määräaikaisiin työsuhteisiin ei osoita, että B:n, C:n ja D:n työsopimusten irtisanomisen perusteet olisivat irtisanomisaikojen päättyessä muuttuneet siten, että yhtiö olisi ollut velvollinen peruuttamaan heidän irtisanomisensa. Ottaen lisäksi huomioon työharjoittelijoiden palkkaamiseen liittynyt koulutuksellinen tarkoitus ja heille sen mukaisesti annettujen työtehtävien erilaatuisuus, kysymys ei myöskään ole ollut tilanteesta, joka olisi yhtiön lisätyövoiman tarpeen sekä irtisanottujen ja palkattujen työntekijöiden samanlaisten tehtävien vuoksi edellyttänyt työn tarjoamista B:lle, C:lle ja D:lle työvoimatoimiston välityksellä ennen harjoittelijasopimusten tekemistä.

Näillä ja muutoin hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian näin päättyessä asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.